Peruttu – mistä cancel-kulttuurissa on kyse?

Jere Inberg
8.9.2020
SpotifyApple PodcastsGoogle PodcastsTransistor.fm
Kaikenlaisesta perumisesta on tullut valitettavan yleistä koronapandemian aikana. Lännestä Suomeenkin ajautunut perumiskulttuuri, tai englantilaisittain cancel-kulttuuri, ei sentään johdu pandemiasta, mutta on voimistunut sen aikana, kun sosiaalisessa mediassa ja nettikeskustelupalstoilla keskusteluun on jäänyt entistä enemmän aikaa kasvaneen kotonaolon myötä

Mistä cancel-kulttuurissa on kyse? 

Ilmiö on sangen monimuotoinen, mutta yritän tiivistää sen lyhyesti. Cancel-kulttuuri on nykyaikaisen nettiaktivismin muoto, jossa nostetaan tikun nokkaan tietyn henkilön tai toimijan sanomiset, toiminta tai mielipiteet, jotka koetaan ongelmallisiksi. Tällä ongelmakohtien korostamisella tavoitellaan kyseisen toimijan laajempaa boikotointia ja usein yksityishenkilön tapauksessa myös tämän työpaikan menetystä.

Vastustajien toimesta cancel-kulttuuria on kuvailtu muun muassa nettikiusaamiseksi ja sananvapauden rajoittamiseksi. Onkin selvää, että cancel-kulttuurin nojalla ei tulisi voida vaientaa eri mieltä olevia ihmisiä samalla nautiskellen omasta moraalisesta paremmuudestaan. Milloin cancel-kulttuuri sitten on hyväksyttävää? 

Ei pelkkää nettikiusaamista

Yksi cancel-kulttuurin näkyvimmistä muodoista on viime vuosien aikana kuohuttanut Me Too -kampanja. Seksuaalinen häirintä ei olekaan missään nimessä hyväksyttävää, ja Harvey Weinsteinin kaltaiset tekijät ansaitsevat ehdottomasti rangaistuksensa ja lommot maineeseensa. Lisäksi Me Too -kampanja antoi julkiselle keskustelulle valtavasti voimavaroja, mitä seksuaalisen ahdistelun esilletuomiseen tulee – ihmiset huomasivat, etteivät ole yksin.

Myös moni vähemmistöön kuuluva henkilö kokee, että on sosiaalisen median ja cancel-kulttuurin avulla saanut äänensä kuuluviin vastustaakseen rasismin ja seksismin kaltaisia haitallisia aatteita. Edellä mainituissa tapauksissa cancel-kulttuurin positiiviset ulkoisvaikutukset tulevatkin mainiosti esille. 

Ilmiön yleistyessä myös negatiivisia ulkoisvaikutuksia on ilmaantunut ja ihmisiä on alettu perumaan kevyemmilläkin perusteilla. Siksi on aiheellista miettiä, milloin koko henkilön työelämän ja mahdollisesti myös vapaa-ajan elämän voi perua tiettyjen virheiden takia.

Onko ihmisten peruminen oikein?

Usein cancel-kulttuuri keskittyy nimenomaan jonkinlaisessa valta-asemassa olevien ihmisten teilaamiseen, mutta ilmiön uudemmassa muodossa myös rivikansalaiset ovat joutuneet osaksi tulitusta. Suomessakin yksittäisille firmojen työntekijöille on vaadittu potkuja esimerkiksi epäsoveliaaksi koetun twiittauksen takia.

On joitakin asioita, joista on nykyaikana helppo olla niin sanotusti oikeutetusti jotain mieltä. Rasismi on väärin, naisilla tulee olla lähtökohtaisesti samat mahdollisuudet menestyä kuin miehillä ja seksuaalinen häirintä ei ole pelkkää viatonta läppää.

Esimerkiksi pelkästään ‘väärän’ poliittisen puolueen tukemisen ei kuitenkaan pidä riittää ihmisen perumiseksi.

Tästä oiva esimerkki on näyttelijä Jodie Comer, joka joutui vastikään suuren kritiikin kohteeksi sosiaalisessa mediassa sen takia, että hänen huhuiltiin seurustelevan republikaania oletettavasti äänestäneen henkilön kanssa. Näistä kahdesta huhusta koostuvan väitteen perusteella suuri ihmisjoukko oli kovaan ääneen perumassa häntä.

Syytösten yleistyessä myös uudenlainen ‘syyllinen, kunnes toisin todistetaan’ -ilmiö on nostanut päätään. Oletetun uhrin puolelle on usein helppo asettua ja kokea empatiaa tätä kohtaan. Internetin aikakautena maalittaminen ja syyllistäminen on kuitenkin tehty niin helpoksi, että todistustaakka tuntuu välillä unohtuvan. Maassa, jossa oikeusperiaate pohjautuu siihen, että todennäköisin syin epäiltyäkin on pidettävä syyttömänä, tämä on ajoittain ongelmallista.

Oikeamielisyyden jäljillä – kuka saa sanoa ja mitä?

Omaa ajattelua ja mielipiteitä ei tule missään nimessä kieltää. Pahimmillaan tällainen toiminta johtaa mielikuvituksen köyhyyteen, sananvapauden rajoittamiseen ja ihmisillä toteutettavaan oikeamielisyyden nukketeatterikokeeseen.

Varsinkin viestinnän alalla cancel-kulttuuri pistää mietteliääksi. Ihmiset haluavat lukea ja kuulla mielenkiintoista ja monipuolista sisältöä, mutta toisaalta nykyaikana toisen toimesta annetun ’vääräuskoisen’ leiman saa helpommin kuin koskaan aiemmin. Tämän tekee laajalti mahdolliseksi internet, joka sanonnan mukaan ei todellakaan unohda.

Nykyään lähes jokaisella ainakin länsimaissa on ääni ja valta käyttää ääntään taskusta löytyvän älypuhelimen muodossa. Ja vaikka sen älypuhelimen kautta yleensä seurataan lähinnä samanmielisiä ihmisiä, puhkaistaan oma kupla usein sen ajaksi, että voidaan hieman tuomita ja kenties jopa perua joku toisinajattelija.

Kuplat ovatkin meidän sukupolvellemme autojen sijaan rajautuneita elintiloja, joilta ei voi välttyä. Oman kuplansa ottaa niin helposti itsestäänselvyytenä, että sen ulkopuolelle äkillisesti joutuessa voi ajautua paniikinkaltaiseen tilaan, jossa helpoin reaktio on usein toisen syyllistäminen.

Todellisuudessa maailma on ällistyttävän avara paikka – tilanne, jossa kaikkien sen asukkien kesken vallitsisi täysi ideologinen yksimielisyys, on absurdi.

Ääriajattelu on viime vuosien aikana yleistynyt tai ainakin saanut lisää näkyvyyttä, mistä hyvänä esimerkkinä toimivat maailmalla suosiota haalivat kansallismieliset puolueet, kuten Unkarin Fidesz, sekä Black Lives Matter -protesteja seuranneet mellakat. Kaikesta edistyksestä huolimatta maailmasta vaikuttaa tulevan jatkuvasti enemmän kahtiajakautunut paikka. Yhteisymmärryksen ja kompromissien sijaan nykyään tavoitellaan hartioille oikeamielisyyden viittaa, jota kantaessaan voi jalosti perua toisinajattelijat.

Voiko perumisen perua?

Toisten ajatuksia saa kritisoida ja kommentoida. Vallassa olevia ihmisiä tulee ja pitääkin haastaa. Kyseenalaistan kuitenkin sen, että paras tapa tähän olisi henkilölle potkujen vaatiminen ensimmäisen pienenkin erimielisyyden kohdalla. Jopa Yhdysvaltojen entinen presidentti Barack Obama otti aiheeseen kantaa syksyllä 2019: “Jos pelkästään heität kiviä, et luultavasti pääse kovin pitkälle”.

Etenkin yritysmaailmaan tutustuneet tiedostavat, kuinka herkkä asia maine on. Sen rakentamiseen menee vuosia, mutta romuttamiseen sekunteja. Sama pätee myös ihmisiin; voit olla rakastettu oman alasi ammattilainen, mutta menettää kasvosi seurustellessasi väärän ihmisen kanssa.

Rajan vetäminen voi olla vaikeaa; milloin kyse on kiusaamisesta ja milloin aiheellisesta kritiikistä ja vastarinnasta? Milloin rasismista ja milloin maahanmuuttopolitiikan kritisoimisesta? Milloin ihmisen saa hyväksytysti perua ja milloin ei, vai saako milloinkaan?

Myös minut voisi varmasti halutessaan perua jonkun ajatukseni nojalla. Luulenpa, että myös sinut. Toistemme perumisen sijaan voisimme kuitenkin hakea yhteisymmärrystä keskustelun kautta ja jopa hyväksyä toisen olevan eri mieltä.


Jere Inberg

Hymyilevä runosielu, intohimoinen kielipoliisi ja värikkäiden sukkien ystävä.
Jere InbergJere InbergJere Inberg
0%
100%